Sähkötrukeilla parempaa sisäilmaa ja vihreämpää tuotantoa

Sténillä on panostettu sekä ympäristöystävällisyyteen että työtilojen toimivuuteen sähkötrukeilla ja led-valaistuksella.

Stén & Co Oy Ab ja sen tytäryhtiö Kimet Oy muuttivat nykyisiin tiloihinsa Nurmijärvelle vuoden 2011 alussa. Uudet, vastavalmistuneet tilat Ilvesvuoren teräspalvelukeskuksessa tarjosivat aikaisempaan verrattuna merkittävästi enemmän varastotilaa, jolloin materiaaleja pystyttiin varastoimaan pelkästään sisätiloihin.

Varastojen siirtäminen sisälle toi kuitenkin tullessaan myös haasteita.

– Varastoissa on runsaasti työtilaa pitkän tavaran keräilyyn, jota tehdään pääasiassa kylkitrukeilla tai hallinostureilla. Aika pian muuton jälkeen huomattiin, että dieselkäyttöisten kylkitrukkien pakokaasut huonontavat hallin sisäilmaa, vaikka nokihiukkaset poltetaankin pois erillisellä polttimolla, kertoo toimitusjohtaja Jaakko Stén Stén & Co Oy Ab:stä.

Sisäilman laatua selvitettiin myös työterveyshuollon asiantuntijoiden ja sisäilmatutkijoiden kanssa. Vuoden 2017 alussa konsernissa päätettiin lopulta hankkia kaksi sähkötrukkia, jotka saatiin koekäyttöön alkuvuodesta 2018. Trukkien akut kestivät hyvin vuorotyössä, joten pian tilattiin toiset kaksi sähkötrukkia. Ne saatiin käyttöön loppuvuodesta 2018.

– Sähkötrukkeja on käytetty Kimet Oy:n varastossa nyt vajaat kaksi vuotta ja kokemukset ovat olleet positiivisia. Varaston sisäilma ja siisteys ovat merkittävästi parantuneet, mikä on lisännyt työviihtyvyyttä. Toki vanhoilla dieseltrukeilla on työntekijöiden keskuudessa omat kannattajansa, mutta kaikki työntekijät kiittelevät parantunutta sisäilmaa. Konsernissa onkin tehty periaatepäätös, että jatkossa hankitaan vain sähkötrukkeja.

Sähkötrukkien hankkiminen oli paitsi sisäilma-asia, myös ympäristökysymys. Jaakko Sténin mukaan ympäristövaikutukset ovat Stén & Co Oy Ab:ssä yksi osatekijä päätöksiä tehtäessä.

– Sähkötrukkien hankinta oli strateginen valinta: haluamme tehdä vastuullisia valintoja käytettävissä olevien mahdollisuuksien asettamissa rajoissa. Jos esimerkiksi olemme päättämässä kahdesta muuten tasavahvasta esityksestä, päätös kallistuu aina ympäristöystävällisemmän vaihtoehdon puoleen.

Investointi led-valaistukseen kannattaa

Stén-Kimet-konsernin Ilvesvuoren teräspalvelukeskuksen varastoihin asennettiin tilojen valmistumisen yhteydessä monimetallilamput. Varasto on korkeaa tilaa, eikä lamppujen valaisuteho ollut työterveyshuollon mukaan joka paikassa riittävä. Myös rikkoontuneen polttimon vaihto osoittautui turhan työlääksi ja aikaa vieväksi prosessiksi.

– Vuonna 2017 konserni päätti investoida varastojen valaistukseen ja vaihtoi monimetallilamput älykkäisiin 160 watin led-valaisimiin, joissa on liiketunnistin, Jaakko Stén kertoo.

– Erinomainen työvalaistus paransi työturvallisuutta ja työviihtyvyyttä. Lisäksi varastojen sähkönkulutus on puolittunut, mikä näkyy luonnollisestikin myös sähkölaskuissa. Led-valaistukseen siirtymisellä on myös positiivisia ympäristövaikutuksia. Kokonaisuutena investointi oli erittäin onnistunut.

Kategoriat
  • Koulutuskalenteri
  • Hallitusohjelmatavoitteet
  • Markkinakatsaus