Markkinakatsaus Q3 2019: Hidastuvalla kasvulla syksyyn – ennakkotieto 17.10.

Julkaistu 17.10.2019 |

Teknisen Kaupan jäsenyritysten myynnin kasvu hidastui vajaaseen prosenttiin kolmannen neljänneksen aikana. Koko vuoden osalta myynti oli 2,5 prosenttia edellistä vuotta suurempaa.

Nopeimmin kasvava toimiala kolmannella kvartaalilla oli edelleen teollisuuden tuotteet ja palvelut. Myös rakentamisen tuotteiden ja palveluiden sekä kuluttajatuotteiden myynti jatkoi hienoisessa kasvussa. Raaka-aineiden myynti sen sijaan supistui edellisestä vuodesta.

– Toimintaympäristön sekavuus, muun muassa kauppasota ja brexit, alkaa heijastua myös Suomeen, ja jäsenyritystemme asiakkaiden epävarmuus tulevasta alkaa näkyä myynneissä. Myyntiluvut ovat kuitenkin edelleen positiiviset, toteaa Teknisen Kaupan Liiton toimitusjohtaja Markku Uitto.

– Vuoden viimeisen kvartaalin odotetaan sujuvan samansuuntaisena ja päätynemme koko vuoden osalta noin parin prosentin kehitykselle edelliseen vuoteen verrattuna.

 

 

Julkaisemme jatkossa ennakkotietoa jäsenyritystemme myynnin kehityksestä ennen virallista markkinakatsausta. Tämänkertainen ennakkokatsaus perustuu jäsenyritysten antamiin tietoihin, jotka kattavat noin 75 prosenttia koko Teknisen Kaupan Liiton jäsenistöstä. Tulokset on peilattu koko jäsenistön tasolle. Tarkennetut ja yksityiskohtaisemmat myyntitiedot sekä toimialakohtaiset analyysit julkaisemme varsinaisessa markkinakatsauksessamme marraskuun alussa.

  • Koulutuskalenteri
  • Hallitusohjelmatavoitteet
  • Markkinakatsaus