Näin teknisen kaupan yrityksen kannattaa edistää vastuullisuuttaan

Paine yrityksen vastuullisuuden todentamiseksi kasvaa kovaa vauhtia. Laki ei edellytä vastuullisuusraportointia tällä hetkellä kuin suuryrityksiltä. Kuitenkin isommat asiakkaat, rahoittajat, henkilöstö ja päämiehet alkavat jo kysyä evidenssiä yrityksen vastuullisuudesta. Yritysten vastuullisuusraportoinnin vertailukelpoisuus tai sen puute myös puhututtavat yritysten edustajia.

Mitä pk-yrityksen tulisi tehdä vastuullisuusraportoinnin suhteen? Odottaako EU:n velvoittavaa lainsäädäntöä vai ryhtyäkö työhön jo etukäteen? Useimmiten on parempi lähteä liikkeelle, vaikka laki ei sitä edellyttäisikään. Isommat asiakkaat raportoivat jo koko toimitusketjun osalta vastuullisuuttaan, jolloin uhkana voi olla oma rooli siinä ketjussa, jos ei pysty tuottamaan omaan toimintaan liittyvää tietoa.

Mitä sitten pitäisi kertoa? Vastuullisuusraportointi käynnistyy painopistealueiden määrittelyllä, mittariston rakentamisella ja tiedonkeruulla. Usein painopisteet ovat ainakin osittain toimialaan kytköksissä. Yrityksissä, joissa vastuullisuusmittarit ovat jo käytössä, ne yleisimmin liittyvät ympäristöön ja työturvallisuuteen. Vastuullisuus teknisen kaupan yrityksessä tarkoittaa ennen muuta valmistajan ja loppuasiakkaan välisen toimitusketjun varmistamista.

Ilmaston lämpenemisen hidastaminen dominoi vastuullisuuskeskustelua voimakkaasti tällä hetkellä. Oma energian käyttö sisältäen ostoenergian ja sen aiheuttamat päästöt ovat kohtuullisen helposti raportoitavissa. Monilla teknisen kaupan yrityksillä myyntikuljetukset ovat merkittävä päästönlähde, joten se voisi olla yksi raportoinnin kohde.

Yrityksen sosiaalisen vastuun osa-alue kattaa mm. ihmisiin ja yhteisöihin liittyvät näkökulmat esimerkiksi yrityksen henkilöstöpolitiikan, monimuotoisuuden, johtamisen ja ihmisoikeuksien huomioimisen. Työturvallisuutta voidaan mitata esim. tapaturmataajuudella (LTIF) ja monimuotoisuutta esimerkiksi naisten osuudella johdossa. Käytännössä yrityksen hallintoa tarkastellessa arvioidaan esimerkiksi sitä, raportoiko yritys toiminnastaan läpinäkyvästi, toimiiko yritys kaikin puolin lakien ja määräysten mukaisesti sekä kuinka se palkitsee johtoa ja työntekijöitään.

Kun mittarit on valittu ja tietoja kerätty, voidaan asettaa tavoitteita tulosten parantamiseksi. Moni yritys on esimerkiksi sitoutunut leikkaamaan omasta toiminnastaan aiheutuvia päästöjä x % vuoteen 2030 mennessä tai tavoittelee hiilineutraaliutta omassa toiminnassaan vaikkapa vuoteen 2025 mennessä. Tämän jälkeen tärkeää on löytää keinot tavoitteisiin pääsemiseksi. Energiatehokkuutta voidaan parantaa esimerkiksi kiinteistön energiaremontilla tai siirtymällä energiatehokkaisiin toimitiloihin, teknisillä järjestelmillä kuten automaatiolla ja lämmön talteenotolla sekä led-valaistuksella, ja päästöjä voidaan pienentää esimerkiksi siirtymällä uusiutuvasta energiasta tuotetun sähkön käyttöön, biopolttoaineilla ja maalämmöllä. Kuljetusten päästöjä voidaan pienentää reittisuunnittelulla ja optimoinnilla sekä biopolttoaineen tai sähkö/hybridikaluston käytöllä. Tärkeää on, että mittaaminen tehdään avoimesti ja vertailukelpoisesti, jotta omaa kehitystä pystytään aidosti seuraamaan.

Kun alkuun on päästy, voi mittaamista tarkentaa ja ulottaa jatkossa koko arvoketjuun. Se tarkoittaa katseen kohdistumista myytyjen tuotteiden loppukäytöstä ja tavaroiden ja palveluiden hankinnasta syntyneisiin päästöihin eli epäsuoriin päästöihin, kuten jätehuoltoon, vesihuoltoon, logistiikkaan ja materiaalien hankinnan päästöihin. Koko arvoketjun päästöjen mittaaminen ei ole välttämättä helppoa ja sen osalta Helsingin pörssin suuryritystenkin raportointi vaihtelee merkittävästi, kertoi mm. Helsingin Sanomat viime keväänä.

On selvää, että yritykset ovat menossa kohti kokonaisvaltaista vastuullisuusraportointia, joten myös pk-yritysten kannattaa ottaa ensimmäiset askeleensa nyt ja tähyillä samaan aikaan, mihin vaateisiin tulevaisuudessa on hyvä jo nyt varautua.