Prätkällä töihin -päivän kummi Olli Herman ajaa tukka tuulessa ja viima korvissa

Julkaistu 21.5.2019 |

Prätkällä töihin -päivää vietetään taas perjantaina 7.6. Tänä vuonna teemapäivän kummi on Reckless Lovesta ja soolouraltaan tuttu muusikko Olli Herman, joka on maanteillä tuttu näky customoidun Harrikkansa kanssa. Prätkällä töihin -teemapäivän avulla halutaan kannustaa motoristeja kulkemaan työmatkansa moottoripyörällä ja levittämään kaksipyöräharrastuksen ilosanomaa.

Olli Herman ja Penelopeksi nimetty Harrikka ovat olleet erottamaton pari jo kolmisen vuotta. Pyörä on kuljettanut Ollia sekä satojen kilometrien reissuja että lyhyempiä pyrähdyksiä vaikkapa päiväkahville Porvooseen.

– Onhan se klisee, mutta vapauden tunne on uskomaton, kun ajaa tukka tuulessa ja viima korvissa, Olli nauraa.

– En oikein osaa selittää, mikä moottoripyöräilyssä on se paras juttu. Itselleni Harrikan saundi on tärkeä, samoin kuin asenne ja koko tyyli, kaikki mikä siihen liittyy. Siinä on tietynlaista Easy Rider -romantiikkaa ja rockenrollia. Kaikki idolini esimerkiksi Mötley Crueta ja Judas Priestin laulajaa myöten ajavat pyörää eli kai se iskostunut mieleen sieltäkin.

Olli on ajanut kaksipyöräisillä jo kauan ennen kuin Penelope tuli mukaan kuvioihin. Hänen mielestään moottoripyöräily sopii täydellisesti ihmiselle, joka elää elämäänsä pikemminkin tunteella kuin järjellä.

– Sopiva määrä hulluutta pitää mielen virkeänä ja elämän elämisen arvoisena, Olli nauraa.

Liikenteessä järki pysyy kuitenkin päässä.

– Moottoripyöräily mielletään helposti vaaralliseksi, mutta tosiasiassa vaaratilanteet liikenteessä johtuvat pääasiassa muista kulkijoista kuin motoristeista. Motoristit tietävät, että heillä on hirvittävän vähän suojaa kolaritilanteessa.

Joka päivä voi olla Prätkällä töihin -päivä

Kunnon kummin tavoin Olli on ajanut kaksipyöräisellä myös työmatkoja – ilman Prätkällä töihin -teemapäivääkin.

– Esimerkiksi viime kesänä ajoin usein pyörällä töihin, kun olin Valkeakosken kesäteatterissa. Musiikin kannalta haasteena on kuitenkin se, että moottoripyörällä ei kuljeteta soittokalustoa. Toisaalta osa moottoripyöräilyn viehätyksestä on tietynlainen minimalismi ja se, miten vähällä kamalla selviää, Olli toteaa.

Tulevana kesänä keikkareissuja ei kannata edes yrittää ajaa moottoripyörällä, sillä Reckless Love keikkailee muun muassa Briteissä ja Saksassa asti. Bändille kirjoitetaan koko ajan uutta musiikkia, ja lisäksi työn alla on lisää soolobiisejä, jotka on tarkoitus julkaista tämän vuoden aikana. Ollia voi kuunnella taas myös Radio Rockin Kesäpojat-ohjelmassa.

– Muusikot eivät lomaile kesällä, joten kesä menee työn merkeissä. Ja niinä aikoina, kun en ole töissä, ajelen Penelopen kanssa.

 

Prätkällä töihin -päivää vietetään perjantaina 7.6. Sen avulla halutaan kannustaa motoristeja kulkemaan työmatkansa moottoripyörällä ja levittämään kaksipyöräharrastuksen ilosanomaa.

Samalla viikolla järjestetään myös moottoripyörien koeajopäiviä: Tampereella 5.6., Turussa 6.6. ja Helsingissä 7.6. Koeajoihin startataan kaupunkien messukeskusten parkkipaikoilta.

Prätkällä töihin -päivän järjestää Teknisen Kaupan Liiton Moottoripyöräjaosto. Moottoripyöräjaoston jäseniä ovat Polaris Finland Oy, Brandt Oy Ab, Elfving Oy, Harley-Davidson Europe, KTM Nordic, Sumeko Oy, Suzuki International Europe GmbH Suomen sivuliike ja Yamaha-Motor Europe.

 

Lisätietoja Prätkällä töihin -päivästä:

Teknisen Kaupan Liiton Moottoripyöräjaoston asiamies Hannu Kyyhkynen

050 5994 942, hannu.kyyhkynen(at)tekninen.fi

 

Ollin haastattelupyynnöt:

Teknisen Kaupan Liiton viestintävastaava Riitta Säteri

050 535 9079, riitta.sateri(at)tekninen.fi

  • Koulutuskalenteri
  • Hallitusohjelmatavoitteet
  • Markkinakatsaus