Image

Teräs ja sen toimitusketju ovat muuttumassa vihreiksi

Teräs on ikuisesti kierrätettävää, sen valmistusprosessit ovat muuttumassa asteittain fossiilivapaiksi ja toimintaketjujen päästöjä vähennetään radikaalisti. Teknisen Kaupan Liiton teräspalvelujaostoon kuuluva BE Group kertoo, millaisia vastuullisuustekoja yhtiössä on tehty ja millaisia tavoitteita kohti ollaan pyrkimässä.

Teräksen valmistus aiheuttaa tällä hetkellä kahdeksan prosenttia maailman hiilidioksidipäästöistä. Päästöjen määrä on kuitenkin vähenemässä, sillä teräsyhtiöt ovat hereillä ja parhaillaan muuttamassa valmistusprosessejaan asteittain fossiilivapaaksi. Hiilijalanjäljen pienentäminen koetaan koko toimintaketjussa jo kilpailueduksi.

Teräs on ikuisesti kierrätettävää ja kierrätettävän teräksen osuus on nykyään 20–90 prosenttia terästuotteesta riippuen. Kierrätettävän teräksen päästöt ovat vain kymmenen prosenttia neitseellisen luonnonkiviainesmateriaaliin verrattuna.

Teknisen Kaupan Liiton teräspalveluyritykset ovat teräksen toimintaketjussa linkkinä valmistajien ja asiakkaiden välillä. Jaostoon kuuluvat yritykset pyrkivät omalla toiminnallaan vähentämään teräksen ympäristökuormitusta. Yritysten suurin hiilijalanjälki tulee teräksen kuljetuksista, jonka aiheuttamia päästöjä pyritään vähentämään optimoimalla reittejä ja rekkojen täyttöastetta sekä siirtymällä uusiutuviin polttoaineisiin.

BE Group vähentänyt päästöjään reilusti

Teräspalveluyhtiö BE Group on vähentänyt hiilidioksidipäästöjään 76 prosenttia ja kuljetusten päästöjä kymmenen. Yhtiön koko energian kulutuksesta 70 prosenttia on hiilidioksidivapaata ja käytetty sähkö kokonaan.

– Materiaalit käytetään tehokkaasti ja loput kierrätetään – kierrätysasteemme oli viime vuonna 94 prosenttia. Kuljetuksissa optimoimme reitit ja kuljetuspartnerimme siirtyvät asteittain käyttämään uusiutuvia polttoaineita teknologian kehityksen myötä. Kommunikointi asiakkaiden ja kollegojen kesken tapahtuu mahdollisuuksien mukaan digitaalisesti, BE Groupin toimitusjohtaja Lasse Levola kertoo.

BE Group on lisännyt uusiutuvien energialähteiden käyttöä kiinteistöjen lämmityksessä ja ottaa laiteinvestoinneissa huomioon uudet teknologiat. Yhtiö on kyennyt pitämään energiankulutuksensa samalla tasolla vuodet 2018–2020, vaikka yrityksen tuottama lisäarvo on kasvanut.

– Otamme ympäristölähtökohdat tarkasti huomioon, mutta energiankulutuksemme tulee lähitulevaisuudessa jopa kasvamaan, sillä asiakkaamme haluavat entistä valmiimpia kokonaisuuksia kokoonpanovaiheeseen.

Ympäristötavoitteiden viitekehys YK:n kestävän kehityksen ohjelmasta

BE Groupissa vastuullisuustyö aloitettiin vuonna 2014, jolloin painopiste oli hiilidioksidipäästöjen pienentäminen omassa toiminnassa ja jakelussa asiakkaille. Tänä vuonna vastuullisuuden viitekehykseksi otettiin YK:n kestävän kehityksen ohjelma. Ohjelman 17 tavoitteesta BE Group valitsi kuusi toiminnalleen oleellisinta tavoitetta.

– Tavoitteiksi valikoituivat sukupuolten tasa-arvoisuus, kustannustehokas ja puhdas energia, kestävä kasvu, vastuullinen kuluttaminen ja vastuulliset tuotantotavat, ilmastotyö sekä rauha ja oikeudenmukaisuus. Näihin tavoitteisiin kykenemme omalla toiminnallamme vaikuttamaan, Levola sanoo.

Tulevaisuuden tavoitteena vihreä teräs

Vihreä teräs tarvitsee suuria panostuksia ja isoja innovaatioita koko toimitusketjussa. Valmistuksessa kierrätetyn teräksen käytön lisäksi tulee säilymään rautamalmi, joten teräksen valmistamiseen vaaditaan läpimurtotekniikoita, joihin terästehtaan tulevat investoimaan miljardeja euroja.

BE Group aikoo seurata omassa toiminnassaan Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteita eli vähentää vuoden 1990-luvun tasosta laskettuna kasvihuonekaasupäästöjään 40 prosenttia vuoteen 2030 mennessä ja 80–90 prosenttia vuoteen 2050 mennessä.

Myös muut Teknisen Kaupan Liiton teräspalvelujaoston yritykset ovat mukana vastuullisuustyössä. Jaostossa mietitään parhaillaan keinoja päästövähennysten aikaansaamiseksi sekä yhteisiä mittareita, joilla kasvihuonekaasupäästövähennyksiä voidaan mitata.

Lisätietoja:

Markku Uitto
toimitusjohtaja, teräspalvelujaoston asiamies
Teknisen Kaupan Liitto
p. 050 554 1543

Uutiset

Mahdollisuuksien kauppa -kampanja esittelee nuorille monipuo...

Helmi-maaliskuussa somekanavissa näkyvä Mahdollisuuksien kauppa -kampanja kannustaa tutustumaan kaupan toimialan monipuolisiin mahdollisuuksiin. Kampa...

Uutiset

Moottoripyörien ensirekisteröinneissä laskua 6,9 % – taloude...

Viiden perättäisen kasvuvuoden jälkeen moottoripyörien ensirekisteröinnit taittuivat Suomessa 6,9 prosentin laskuun vuonna 2023. Parhaiten kaupaksi kä...

Uutiset

Teknisen Kaupan loppuvuosi oli odotetun vaisu – myynnin enna...

Teknisen Kaupan jäsenyritysten myynti kutistui yhdeksän prosenttia vuoden 2023 viimeisellä neljänneksellä. Koko vuoden aikana myynti jäi kuusi prosent...