Ahlsellin rajun kasvun vuodet

Julkaistu 20.2.2010 |

Ahlsell-konserni on elänyt viime vuoteen saakka rajuja kasvun vuosia, ja yritys on onnistunut 10 vuodessa kymmenkertaistamaan liikevaihtonsa. Sopeutuminen taantumaan on sujunut kasvuhakuiselta yritykseltä hyvin.

Suomessa Ahlsell on pitkään tunnettu lähinnä lvi-alan osaamisestaan, mutta yritys on paljon muutakin.

– Viime vuosina tehtyjen yrityskauppojen myötä meistä on tullut laajamittainen toimija teknisessä kaupassa. Lvi:n rinnalle ovat nousseet kylmä- ja sähkö-toimialat sekä teollisen kunnossapidon alue, Ahlsell Oy:n toimitusjohtaja Mika Salokangas selventää.

Omaa johtamistyyliään Mika Salokangas kuvaa vaativaksi mutta oikeudenmukaiseksi ja tasapuoliseksi.

Viimeisin yritysosto ajoittui viime joulukuulle, jolloin yritys osti tanskalaisen Solar-konserniin kuuluvan Solar Suomi Oy:n liiketoiminnan. Sen myötä Ahlsell vahvisti merkittävästi asemaansa sähkötarviketukkurina.

– Laaja-alaisuudesta onkin tullut yksi merkittävimmistä vahvuuksistamme. Asiakas saa kaiken tarvitsemansa saman katon alta, mikä helpottaa ja nopeuttaa hankintojen tekoa, Salokangas toteaa.

Taantumaan sopeutuminen aloitettiin hyvissä ajoin

Laajan tuotesortimentin lisäksi Ahlsellin vahvuus on valtakunnallisesti kattava myyntiverkosto. Yrityksen ylin johto istuu Vantaalla, sadan hengen logistiikkakeskus sijaitsee Hyvinkäällä, ja toimipisteitä on eri puolella Suomea runsaat 40.

– Olemme puhtaasti tukkuliike, asennukset olemme jättäneet toimintamme ulkopuolelle. Toteutamme kuitenkin palvelullista konseptia eli palvelemme asiakkaan mahdollisimman hyvin alusta loppuun, Salokangas korostaa.

Taantuma näkyi Ahlsellinkin viime vuoden liikevaihdossa. Salokangas toteaa kuitenkin yrityksen selvinneen vaikeasta vuodesta kohtuullisesti.

– Taantuman merkit olivat näkyvissä jo vuonna 2008, ja aloitimme sopeutumistoimet hyvissä ajoin. Uusimme sekä asiakas- että logistiikkakeskuksen hallintajärjestelmät ja tehostimme toimintojamme muutenkin. Silti voi sanoa, että taantuma yllätti nopeudellaan ja rajuudellaan.

Ei tärkeilyä tai sievistelyä

Mika Salokankaan ura on ollut miehen omien sanojensa mukaan ’hallittua ajopuuteoriaa’. Kaupan ala on tuttu jo vuosien takaa, tie Ahlsellin toimitusjohtajaksi on kulkenut päivittäistavara- ja autokaupan kautta.

– Johtamisen, myynnin ja markkinoinnin kanssa olen ollut tekemisissä lähes koko työurani, Salokangas toteaa.

Ahlsellin toimitusjohtaja Salokangas on ollut nelisen vuotta. Työ on ollut haastavaa ja mieluista.

– Sellaista reilua suomalaista meininkiä, ei turhaa tärkeilyä eikä sievistelyä, käytännön asiat hoituvat helposti.

Omaa johtamistyyliään hän kuvaa vaativaksi mutta oikeudenmukaiseksi ja tasapuoliseksi.

– Pidän itseäni muutosjohtajana, sparraajana, joskus vähän kärsimättömänäkin.

Salokangas on Teknisen Kaupan ja Palveluiden yhdistyksen hallituksen uusi jäsen Kontino Oy:n Mikko Teittisen ohella.

– On hienoa päästä tekemään töitä asiantuntevien kollegoiden kanssa. Odotukset ovat korkealla.

Tiina Toivakka Kuva Jarmo Teinilä

Ahlsell-konserni

Viisi toimialaa:

Ahlsell toimittaa pussitettuja ja yksittäispakattuja tee-itse-tuotteita jälleenmyyjille.

  • koneet & työkalut
  • lvi
  • kylmätekniikka
  • tee-se-itse
  • sähkö
  • liikevaihto: noin 2,5 mrd euroa (Suomessa 292 miljoonaa euroa)
  • henkilöstö: noin 5 300 (Suomessa 520)
  • toimipaikkoja Pohjoismaissa yli 250 (Suomessa reilut 40)
  • pääomistajat sijoitusyhtiöt Cinven ja Goldman Sachs Capital
  • Hallitusohjelmatavoitteet
  • Markkinakatsaus