Harjoittelijan raportti Taitaja18-tapahtumasta

Julkaistu 23.5.2018 | Eljas Aalto

Taitaja2018-kisat järjestettiin 14.–17.5.2018 Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa. Nuoret tulevaisuuden huippuosaajat ja ammattilaiset kilpailivat ammattitaitokilpailun SM-mitaleista noin 45 eri ammattialalla yli neljänsadan kilpailijan voimin. Osassa kilpailulajeista nähtiin myös kansainvälisiä kilpailijoita sekä lukio- ja ammattikorkeakouluopiskelijoita näyttämässä osaamistaan.

Jaoimme ständin Taitaja18-tapahtumassa Wihurin Teknisen Kaupan kanssa. Olin itse paikalla maanantaista torstaihin eli koko tapahtuman ajan. Tehtäväni oli tuoda Teknisen kaupan alaa, toimijoita ja tehtäviä sekä mahdollisuuksia nuorille julki. Nuorten kanssa oli helppo jutella ja paljon heitä haaveistaan haastattelinkin. Nuorilla oli hienoja tulevaisuudensuunnitelmia ja vaikkei osa tiennytkään vielä, mitä haluaa, antoi tämä tapahtuma varmasti jotain makua mahdollisuuksista.

Meno oli vilkasta jokaisena tapahtumapäivänä ja nuoret tuntuivat innoissaan kiertävän ständejä erilaisten kilpailujen ja kokemusten toivossa. Messuilla oli hyvin eri ikäisiä ja tasoisia opiskelijoita koskettava kattaus urapolkuja, ammatin valintaa ja omien kykyjen kartoittamista. Näytteilleasettajia oli kouluista, yrityksistä, järjestöistä ja liitoista. Muutama näytteilleasettaja oli paikalla rekrytoimassa ja meiltäkin, etenkin Wihurilta tiedusteltiin muun muassa kesätöitä.

Kilpailut oli jaettu jokaiselle päivälle ja sivusta seuranneena huomasi kyllä tason olevan vähintäänkin kovaa. Tasavallan taidokkaimmathan siellä olivat kilpailemassa. Tapahtuma oli kilpailujen lisäksi myös erinomainen tilaisuus tutustua tämän päivän ammatilliseen ja lukion tai peruskoulun lisä/valinnaiskoulutukseen. Eri kilpailusarjoja oli erittäin paljon ja perinteisten autonasennus-, metallintyöstö-, tietojenkäsittelyn, kauneudenhoidon ja muiden alojen lisäksi oli kilpailuja esimerkiksi robotiikan ja CAD-suunnittelun sarjoissa, joihin osallistui kilpailijoita ala-asteikäisistä lähtien. Eri aloja myös esiteltiin ahkerasti ja esimerkiksi kampaajalle tai manikyyriin pääsi ihan vaan jonottamalla.

Ständillämme oli kysely, johon vastaamalla sai Wihurin jojon ja kaikkiin kysymyksiin oikein vastanneet saivat Teknisen Kaupan virtapankin. Vastanneita oli yli 400 ja virtapankkeja jaettiin reilu 30. Kysymykset oli laadittu siten, että niihin oikein vastatakseen piti googlettaa tai todellakin päätellä tai arvata. Kyselyyn vastaamisen jälkeen sekä ala että sen toimijat jäivät mieleen. Motivoituneimmat googlasivat 15 minuuttia saaden kaikki vastaukset oikein ja lähtivät onnellisina virtapankki taskussaan. Myös pelkkään jojoon moni oli jo erittäin tyytyväinen.

Koko tapahtuma oli varsin positiivinen monelta kantilta. Kilpailijat saivat erinomaista kokemusta. Koululaiset ja opiskelijat saivat moniulotteista näkemystä mahdollisuuksistaan. Näytteilleasettajat ja rekrytoijat saivat nimeään julki ja uusia kykyjä listoilleen. Tapahtumassa oli kymmeniätuhansia vierailijoita ja uskon, ettei kukaan lähtenyt tyhjin käsin.

Eljas Aalto
Eljas on harjoittelijana Teknisen Kaupan Liitossa kevään 2018
  • Hallitusohjelmatavoitteet
  • Markkinakatsaus