Markkinakatsaus Q3: Kovin kasvu on tasaantumassa

Julkaistu 14.11.2018 |

Teknisen kaupan myynti jatkoi hyvässä nousussa myös kolmannella vuosineljänneksellä ja kaikki päätoimialat olivat edelleen plussalla. Teknisen kaupan lukuja ajaa yhä enemmän teollisuuden vahva kokonaiskysyntä.

Teknisen kaupan jäsenyritysten myynti kasvoi vuoden kolmannella neljänneksellä noin viisi prosenttia edellisestä vuodesta. Kasvu hidastui hieman alkuvuoden korkeista lukemista. Alkuvuoden osalta tekninen kauppa lisäsi myyntiään lähes seitsemän prosenttia.

Nopeimmin kasvava toimiala oli edelleen tuotteet ja palvelut teollisuudelle, jonka myynti on myös vuoden alusta ollut reilun kymmenen prosentin kasvussa. Raaka-ainekaupan myynti kohosi vajaat kolme prosenttia vuodentakaista korkeammalle. Rakentamisessa päädyttiin pari prosenttia vuodentakaisen tason yläpuolelle. Kuluttajakauppa pysyi kolmannella neljänneksellä edellisen vuoden lukemissa.

Poikkeuksellisen kuuma kesä vaikutti kuluttajakauppaan kahdella tavalla: osassa tuotteita se yhdistettynä vahvaan kuluttajaluottamukseen piristi myyntiä huomattavasti, toisissa kuivuus puolestaan pysäytti kaupanteon lähes kokonaan.

Teknisen Kaupan Liiton toimitusjohtaja Markku Uiton mukaan Teknisen Kaupan jäsenyritysten näkymät ovat edelleen kohtuullisen hyvät, mutta epävarmuus on kasvanut alkuvuodesta. Tämä näkyy erityisesti seuraavan vuoden myyntiin kohdistuvissa odotuksissa.

– Etenkin rakentamisessa eletään nyt todennäköisesti suhdannehuippua, josta alkaa loiva lasku ensi vuonna. Rakentamiseen toimittavien jäsenten luvut olivat edelleen kohtuulliset, mutta odotukset tulevasta ovat laskeneet selvästi viime kesästä.

30 prosenttia Teknisen Kaupan jäsenyrityksistä odottaa henkilöstömäärän nousevan seuraavan vuoden aikana. Jo pitkään jatkunut pula henkilöstöstä voi kuitenkin jarruttaa lähiajan kasvua.

– Osaavista työntekijöistä on pulaa niin tuotemyynnin kuin asennus- ja huoltopalveluidenkin puolella. Myös pitkät toimitusajat aiheuttavat edelleen päänvaivaa jäsenyrityksille ja heidän asiakkaille, Uitto sanoo.

 

Myynti päätoimialoittain

Myynnin ja odotusten kehitys

 

Suhdannebarometri

 

 

  • Hallitusohjelmatavoitteet
  • Markkinakatsaus