Image

S&N:n työsuhdepolkupyörät liikuttavat työntekijöitä työmatkoilla ja maastossa

Julkaisemme artikkelisarjan jäsenyritystemme konkreettisista teoista, jotka edistävät teknisen kaupan alan tunnettuutta, vetovoimaa tai vastuullisuutta - parhaassa tapauksessa niitä kaikkia.

Ajatusta työsuhdepolkupyörien hankkimisesta pyöriteltiin S&N Osakeyhtiön henkilökunnan kahvipöydässä tovi ennen kuin työntekijöiden edustaja otti asian esille yt-neuvottelukunnan kokouksessa.

S&N:llä on säännöllisillä neuvottelukunnan tapaamisilla haluttu vahvistaa keskusteluyhteyttä työnantajan ja henkilöstön välillä, jotta yrityksen jokaisella toiminnolla on mahdollista tuoda oman näkökulmansa esille edustajansa kautta. S&N:n toimitusjohtaja Hannele Julin kertoo, että neuvottelutoimikunnan kokoukset päätettiin järjestää säännöllisesti mm. juuri tällaisten ideoiden varalta.

Kun työnantaja näytti idealle vihreää valoa, työntekijät tutkivat työsuhde-edun toteuttamista tarkemmin. Työsuhdepyöräetu mahdollistaa hyvin eri hintaisen ja erityyppisen pyörän hankkimisen. Julin myöntää, että hänen ensimmäinen ajatuksensa olikin, että ajansaatossa yhtiössä on ylimääräisiä pyöriä varaston nurkat täynnä. Työsuhdepyöräetu on kuitenkin järjestetty niin, ettei siitä koidu työnantajalle yllättäviä kustannuksia tai vaivaa vaan pyörän voi tarvittaessa palauttaa liikkeeseen tai työntekijä voi esimerkiksi siirtää sopimuksen seuraavaan työpaikkaan.

Hannele muistelee, että päätöstä tehdessä pohdittiin myös missä pyöriä säilytetään turvallisesti, kun työntekijät ovat töissä. S&N tarjoaa jo suihkutilat työmatkapyöräilijöille, mutta sekin on hyvä ottaa huomioon työsuhdepyörien hankintaa pohdittaessa. Pyöriä tarjoaa useampi taho ja vertailun jälkeen S&N työsuhdepyörien yhteistyökumppaniksi valittiin BikeLink ja Ebike Brothers Oy. Hannele toteaa, että ympäristöystävällisten vaihtoehtojen tarjoaminen autoilun rinnalle vastaa hyvin S&N:n arvoja. Kun työmatka taittuu polkupyörällä auton tai julkisen liikenteen sijaan, hiilijalanjälki pienenee. Tämä auttaa parantamaan ilmanlaatua lähiympäristössä.

Image

Kerkko Ahonen

Täysjousitetulla sähköavusteisella maastopyörällä työmatka taittuu kevyesti

S&N Cardan nivelakselien tuotannossa työskentelevä Kerkko Ahonen on käytännössä luopunut autosta työsuhdepyörän hankinnan jälkeen. Työmatkapyöräily on hyötyliikunnan ohella vihreä valinta, unohtamatta säästöä bensakuluissa. Pyöräily on nivelille ystävällistä kestävyysliikuntaa, jossa kehon suurien lihasten käyttö vilkastuttaa sydämen ja verenkiertoelimistön toimintaa.

Kerkko kertoo valitsemansa työsuhdepyörän olevan hintalaatusuhteeltaan erinomainen. Hän kävi etukäteen liikkeessä katsomassa pyöriä, sillä valikoimasta löytyy hyvin erityyppisiä pyöriä käyttötarkoituksen ja vapaa-ajan harrastuksen mukaan. Jos pyörä on liikkeen varastossa, sen saa mukaan vain tarvittavat lomakkeet täyttämällä. Yrityksen asettaman budjetin voi ylittää omalla kustannuksella, ja näin voi lisätä pakettiin esimerkiksi laadukkaan kypärän tai muita lisävarusteita.

Kerkko toteaa työsuhdepyörän olevan todella hyvä juttu, sillä aamulla raittiissa ilmassa polkiessa on hetki aikaa orientoitua tulevaan työpäivään ja kotimatkalla taas jättää päivän kiire taakseen. Hän onkin jo vuosia harkinnut säännöllisen työmatkapyöräilyn aloittamista, mutta kunnon pyörän puutteessa aikomus on toteutunut vain muutaman kerran.

Työsuhdepyörää hankkiessa neuvotteluvaraa oli kuin autokaupoilla

Vapaa-aikanaan metsäreittejä ajeleva Mikko Puttonen hankki myös työsuhde-etuna täysjousitetun sähköavusteisen maastopyörän. Mikolle työmatkapyöräily ei aikataulullisesti ole aina mahdollista, mutta vapaa-ajan pyöräilyä uusi menopeli on lisännyt valtavasti.

Lajitaustaa omaava Mikko toteaa olevansa työsuhde-etuun todella tyytyväinen, sillä harvalla on varaa aktiivitason harrastajan maastopyörään ilman työsuhdepyöräetua. Luonnossa liikkuminen laskee stressitasoja ja sen lisäksi, että maastossa epätasaisilla reiteillä ajaminen on monipuolista ja kokonaisvaltaista liikuntaa, se on ilmaista. Maastopyöräily on intervallitreeniä mikä kohentaa peruskuntoa, lisää lihasvoimaa ja kestävyyttä sekä parantaa kehonhallintaa. Hän naurahtaa, että alamäkien vauhdin hurma pyöräillessä on korvannut jo osittain jopa moottoripyörällä ajelua.

Mikko toteaa, että pyörän hankinta sujui ilman ongelmia, vaikka jotain kompromisseja joutui tietysti tekemään, kun edun piirissä pyörä kasataan vain yhden kauppiaan valikoimasta. Taloudellinen etu on kuitenkin merkittävä. Mikko hankki pyörän Black Friday -tarjouksesta, ja hän kertoo yllättyneensä, että myös työsuhdepyörää hankkiessa neuvotteluvaraa oli kuin autokaupoilla.

Hannele on Mikon kanssa yhtä mieltä siinä, että työsuhde-edusta tulee olla selkeästi hyötyä työntekijälle, ja etua tulee voida soveltaa koko henkilökunnan tarpeisiin. Hannele on iloinen, että S&N:llä työsuhdepyöräetu on selkeästi kannustanut työmatkapyöräilyyn. Pyöräilystä on kuitenkin niin isot terveydelliset edut, että hän kannustaa hyödyntämään edun ja hankkimaan pyörän vaikkei työmatkaa pyöräilisi kertaakaan.

Teksti: Mia Honkamaa, S&N Osakeyhtiö

Otsakekuvassa S&N Cardan akselipajan henkilökuntaa työsuhdepyörineen

Image

Kerkko Ahonen